Hiljaa

Lueskelin Tommi Sarlinin toimittamaa kirjaa Hiljaisuutta etsimässä niin hiljaa, että orava luikki selän taakse ja tuli haistelemaan. Hyppeli pois kun käännähdin, kiipesi lähimpään kuuseen. Oli mukava todeta, etten ollut olemassaolollani ainakaan häirinnyt ympäristöäni!
       Itse kirja oli lukemisen arvoinen - minkälainen näkökulma munkilla, sukeltajalla tai vaikkapa rock-muusikolla on hiljaisuuteen? Eri alojen ihmiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan.
      Jossain vaiheessa, tai useassa vaiheessa ja jokaisen lyhyen tekstin jälkeen on mietittävä: millainen on minun suhteeni hiljaisuuteen?

Julistan

Täten julistan itseni (blogi)lomalle – sopiva hetki, kun töissäkin on enää yksi tunti pitämättä ja olen menossa netittömään paikkaan viikoksi (=rannalle) ja sitten lähdetään Suomeen! Pariin viikkoon en usko kirjoittelevani tänne mitään, vaikka kaikenlaista mielenkiintoista pyörisikin mielessä.
          Lomailussa on tärkeää se, että irroittautuu työstä täysin – niinpä aion seuraavien viikkojen aikana unohtaa sen, että olen opettaja. Pidin aika lailla Auran kesätavoitelistasta. Omani on melko samanlainen. Sen lisäksi, että aion unohtaa olevani opettaja, aion:

-kävellä paljon

-ahmia suomenkielisiä kirjoja

-olla luonnossa ja ulkona

-elää ilman rannekelloa

 Toinen houkutteleva lista oli tämä, kesäpassiviteeteista. Yhden asian voin jo ruksia pois tuolta listalta – päivänokoset tuli otettua ulkona eilen, kun silmät painuivat hyvin spontaanisti ja suunnittelemattomasti kiinni parvekkeella varjossa, pienen tuulenvireen otteessa.

Mutta siis, palataan asiaan, valmistaudun nyt vaihtamaan eksoottisemmat ja vieraammat puut

Tutumpiin!

Pieniä iloja

Viikonloppuna täällä alkoi puhaltaa tuuli Afrikasta, mikä tarkoittaa sitä, että on kuuma. On niin kuuma, että ajatukset ovat tahmeita ja on vaikea saada mitään aikaan. Ei pysty keskittymään.
                Olen kuumuudelle kuitenkin kiitollinen – se on irrottanut minut teknologiasta, ei huvita katsoa televisiota, sillä huoneesta tulee entistä kuumempi, eikä tietokoneellakaan tule oltua minimiä kauempaa, sekin nimittäin kuumenee ja alkaa poltella sormia.
                Kuumuus on pakottanut lepaamaan, olemaan vain. Heiluttelemaan viuhkaa ja katsomaan, missä kulmassa valo osuu appelsiinipuuhun, seuraamaan perhosten lentoa ja kuuntelemaan lintuja. Kun on kuuma, arvostaa pieniä asioita: kylmää lasillista vettä, kivilattiaa paljaiden varpaiden alla, ja sitä hetkeä kun puiden latvat alkavat heilua, ja tietää, että pian tuulen henkäys osuu itseen, ja sitten se osuu.
                Ihania ovat myös ne iltahetket, kun aurinko painuu alemmas, ja värittää kukkulat milloin oranssiksi, milloin vaaleanpunaisiksi, lopulta sinisiksi. Varjot pitenevät, värit syvenevät ja omaan käsivarteen voi koskettaa ilman, että käsi tarttuu ihoon kiinni. Illan hämärässä kesäinen luonto näyttää salaperäiseltä.

                                                Kukkulat ja silmilla nahtava kuumuus

                                             Illan helpotus

Ne viimeiset 20 minuuttia

Valvoin tänään (niin kuin kaikkina muinakin päivinä tällä viikolla) kielitutkintojen kokeita. Sitä pidetään yleisesti työyhteisössäni puuhista tylsimpänä. Periaatteessa nämä hiljaiset tunnit, jolloin oppilaat pureskelevat lyijykynän päitä, kurtistavat kulmiaan, hierovat ohimoitaan ja pyörittelevät hermostuneena rukousnauhojaan, hiuksiaan ja pyyhekumejaan voisivat olla täydellisiä rauhoittumisen hetkiä. Käytännössä valvojan pitää olla alert, ja varmistaa, että kokeen eri vaiheet etenevät tiukkojen sääntöjen mukaan, ja että kaikki paperiasiat tulee hoidettua kunnolla. Ja sitten tietenkin – on varmistettava, että oppilaat eivät ”tee yhteistyötä”. Ja sitä yritetään usein!

            En siis tänäänkään voinut vajota ajatuksiini ja keskittyä hiljaiseen olemiseen, mutta sain seurata, miten oppilaat tekivät niin. Monet, puolet ryhmästä, lopettivat ajoissa, mutta heidän oli odotettava huoneessa käytettävissä olevan ajan loppumiseen asti (1h10min), sillä kuullunymmärtämiskoe alkoi heti kirjallisen osan loputtua. Niinpä he joutuivat tuijottelemaan käsiään, kyniään, koepaperiaan, eteensä (yksi onnekas poika istui aivan ikkunan vieressä, siitä näki kadulle ja vastapäisen kahvilan) – ja olemaan hiljaa. Hiljaa oleminen on haastavaa tässä ajassa ja maailmassa, ja se on erittäin haastavaa tässä maassa ja tässä osassa maata, jossa puhuminen on kultaa ja vaikeneminen epäilyttävää.

            Myhäilin mielessäni, että nämä viimeiset 20 minuuttia taitavat vain tehdä näille nuorille hyvää.

Täyte

Tämä päivä on tuntunut täytepäivältä, päivältä, jota ei ole tarkoitettu itsessään arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, vaan lähinnä viemään minua kohti jotain tärkeämpää – jonkinlaista tähtihetkeä, kohokohtaa, joka saa todella innostumaan.
                Miten surullinen ajatus, mietin kun pyörittelin illalla sohvatyynyä pimeässä huoneessa.
                Antaakseni tälle päivälle ja sen hetkille niille kuuluvan arvon, erottaakseni ne arkisesta harmaudesta, tässä muutamia mieleenjääneitä yksityiskohtia – että ne saisivat oman elämänsä ja tilaa edes täällä blogissa:
                -söin aamulla kermalla täytetyn cornetton, jonka ostin eilen illalla suoraan uunipelliltä, ja joka leikattiin halki ja täytettiin silmieni edessä
                -lähetin vanhemmilleni hääpäiväonnittelut (29 vuotta)
                - katsoin aamutuntini jälkeen hetken ikkunasta sadetta, kaikki oli huuruista ja harmaata ja salamoi ja jyrisi ja vesipisarat hyppelivat parvekkeen kaiteella
                -jostain syystä minuun iski pakottava tarve kuunnella netistä Myrskyluodon Maija
                -nukahdin pieneksi hetkeksi lounaan jälkeen, ennen töihin lähtöä
                -astuin lätäkköön ja housujeni lahkeet kastuivat täysin
                -näin Vesuviuksen tavallista lähempää
                -sain pomolta kehuja täsmällisyydestäni, rauhallisuudestani, ja tyylistäni vastailla ihmisten kysymyksiin
                -hedelmäkauppias pakotti maistamaan kirsikkaa, se oli hyvää
                -mies keitti minulle kupin minttuteetä, kun tulin töistä kotiin
                -kukkulat olivat illalla matalien, harmaiden pilvien peittämiä

Löydä aikaa

Löydettiin äidin kanssa kortti, jossa luki:

Trova il tempo di riflettere, è la fonte della forza.

Trova il tempo di giocare,  è il segreto della giovinezza.

Trova il tempo di leggere, è la base del sapere.

Trova il tempo d’essere gentile, è la strada della felicitä.

Trova il tempo di sognare, è il sentiero che porta alle stelle.

Trova il tempo di amare, è la vera gioia di vivere.

Trova il tempo d’essere contento, è la musica dell’anima

Vapaasti suomennettuna:

Löydä aikaa ajattelulle, se on voiman lähde.

Löydä aikaa leikille, se on nuoruuden salaisuus.

Löydä aikaa lukemiselle, se on tiedon pohja.

Löydä aikaa ystävällisyydelle, se on tie onneen.

Löydä aikaa unelmille, se on polku, joka johtaa tähtiin.

Löydä aikaa rakkaudelle, se on elämän todellinen ilo.

Löydä aikaa tyytyväisyydelle, se on sielun musiikkia.

Rukouksen keidas

Itselleni tutuimman ja läheisimmän kirkon takana, katseilta piilossa, on paikka nimeltä Rukouksen keidas. Pieni aidattu pala puutarhaa, ja sen kauimmaisessa nurkassa Padre Pion patsas. Ihmiset käväisevät siellä messun jälkeen, istahtavat penkille, pysähtyvät hetkeksi patsaan eteen, koskettavat sitä, lukevat sen jalustaan kirjoitetut sanat ”Jumala olkoon lohdutuksesi ja leposi”, ja kävelevät sitten pois, jatkamaan sunnuntaipäiväänsä.

                Tai näin oli. Minun täytyisi nyt muuttaa koko edeltävä kuvaus imperfektiin, sillä patsas on siirretty sisälle kirkkosaliin ja uutuutena sen eteen on ilmestynyt rasia rahalahjoituksia varten. Kiersimme eilen miehen kanssa kirkon taakse, mutta keitaaseen ei enää päässyt, se oli suljetun portin takana, eikä portti auennut, vaikka yritin sitä varovaisesti liikauttaa.

                Patsaan luona voi viivähtää edelleen, mutta kokemuksesta puuttuvat oliivipuu ja pensasaita, ja kukat ja kenkien alla räsähtelevät pikkukivet ja tuuli ja auringonvalo.