Mies käski minut keskipäivän aikoihin television eteen. Siellä pohdittiin, pitäisikö talouskriisin voittamiseksi palata maan pariin. Keskustelijoiden joukossa oli mm. nuoria maanviljelijöitä. Voisiko maanviljely tarjota useammalla nuorelle töitä ja tulevaisuutta? – suuri kysymys maassa, jossa nuorisotyöttömyys on erittäin korkeaa. Yksi vieraista tuli sisään sloganilla ”Menestykseni salaisuus? Maanviljely!”. Maanviljely ei ole samanlaista kuin 50 vuotta sitten, hän alleviivasi, nykyään puhutaan maatalousyrittäjistä. Tyttöystävistäkään ei tuolla tittelillä ole pulaa, kuulemma. ”Maanviljely tuottaa ruokaa, turismia ja kestävää kehitystä”, ja näinhän se parhaimmillaan on.
Nuoren maanviljelijän – tai maatalousyrittäjän – kuvaamaa maanviljelyä verrattiin teollisempaan maanviljelyyn (itsestäänselvin tuloksin). Eräs milanolainen nainen sanoi, että ainoa este sille, että työllistäisimme ja tukisimme paikallisia tuottajia ja pientiloja, ja söisimme terveellisempää ruokaa on laiskuus. Hän itse ostaa vihannekset ja kumppanit isoissa erissä, ja ne toimitetaan hänelle kotiin, ja hän antoi ymmärtää, että jos tuo onnistuu Milanon kaltaisessa suurkaupungissa, sen pitäisi onnistua melkein missä vain.
Kaikenlaista muutakin mielenkiintoista ohjelmassa sanottiin ja puhuttiin, mutten ehtinyt seurata, sillä minun piti valmistautua töihin lähtöön. Töiden takia meni sivu suun myös naapurikaupungissa iltapäivällä järjestetty tapahtuma – Slow Food markkinat. Blogiteemani olivat siis tapetilla ja näkyvillä useammassa paikassa.
