Vielä kesälukemisista ja hiljentymisestä

Lainaus toisesta lukemastani kirjasta "Hiljaisuuden etsijöitä" toim. Tertti Lappalainen:

"Pitkään on katsottu, että oikea hengellinen kokemus syntyy uskonnollisen tiedon jakamisen tietä. On saarnattu oppia, jotta syntyisi kokemus Jumalan läsnäolosta, avusta ja armosta ihmisen omassa elämässä. Yhä ilmeisemmäksi alkaa kuitenkin käydä, että informaation jakamisen (saarnaamisen) sijasta on ryhdyttävä luomaan hiljaista tilaa, jossa ihminen voi itse tarkastella ja pohtia elämäänsä ja nähdä Jumalan läsnäolevan vaikutuksen siinä. Kokemus Jumalasta, usko, syntyy parhaiten, kun ihminen saa hiljaisuudessa kuulostella oman elämänsä sydänääniä."

  - Paavo Rissanen artikkelissa Retriittiliike Suomessa

 

Kohtuullistajan virsi?

Virsi 443, säkeistö 4:

"Asioiden paljous
usein näköalat peittää,
anna silloin rohkeus
syrjään kaikki turha heittää.
Anna nähdä olennainen,
siitä olla riippuvainen."
 

Hiljaa

Lueskelin Tommi Sarlinin toimittamaa kirjaa Hiljaisuutta etsimässä niin hiljaa, että orava luikki selän taakse ja tuli haistelemaan. Hyppeli pois kun käännähdin, kiipesi lähimpään kuuseen. Oli mukava todeta, etten ollut olemassaolollani ainakaan häirinnyt ympäristöäni!
       Itse kirja oli lukemisen arvoinen - minkälainen näkökulma munkilla, sukeltajalla tai vaikkapa rock-muusikolla on hiljaisuuteen? Eri alojen ihmiset kertovat ajatuksistaan ja kokemuksistaan.
      Jossain vaiheessa, tai useassa vaiheessa ja jokaisen lyhyen tekstin jälkeen on mietittävä: millainen on minun suhteeni hiljaisuuteen?

Totuus

Ollaan katsottu dokumentteja. Joissain niistä ovat puhuneet fundamentalistikristityt, toisissa tieteen ihmiset, joissain molemmat. Evoluutio - luomiskertomus, sen sellaista.
            Miksi valita jyrkkä kanta (ja sulkea mahdollisuuksia pois)? Miksi on pakko olla oikeassa? Miksi selittää kaikki Raamatulla, miksi sieltä pitäisi löytyä perustelu ja jae aivan kaikkeen? Maailmasta tulee silloin kapea. Toisaalta miksi kieltää korkeamman voiman olemassaolo – tai miksi kieltäytyä uskomasta siihen, ennen kuin sen voi konkreettisesti todistaa? Miksi luontoa, maailmaa ja maailmankaikkeutta pitäisi ymmärtää sataprosenttisen täydellisesti ja kaikelle pitäisi löytää jokin looginen selitys? Maailmasta tulee silloin yllätyksetön.
            Miksi pitäisi ylipäätään löytää vastauksia? Joskus on paljon hedelmällisempää vain esittää kysymyksiä ja antaa niiden jäädä soimaan ilmaan. Lakata analysoimasta ja katsella ympärille, ihmetellä -pilviä tai vaikka auringonlaskua - ja todeta hiljaa, että maailmankaikkeus, tiede ja Jumala ovat kaikki paljon suurempia ja salaperäisempiä kuin me voimme kuvitellakaan.
             Ja se on ookoo.

Rukouksen keidas

Itselleni tutuimman ja läheisimmän kirkon takana, katseilta piilossa, on paikka nimeltä Rukouksen keidas. Pieni aidattu pala puutarhaa, ja sen kauimmaisessa nurkassa Padre Pion patsas. Ihmiset käväisevät siellä messun jälkeen, istahtavat penkille, pysähtyvät hetkeksi patsaan eteen, koskettavat sitä, lukevat sen jalustaan kirjoitetut sanat ”Jumala olkoon lohdutuksesi ja leposi”, ja kävelevät sitten pois, jatkamaan sunnuntaipäiväänsä.

                Tai näin oli. Minun täytyisi nyt muuttaa koko edeltävä kuvaus imperfektiin, sillä patsas on siirretty sisälle kirkkosaliin ja uutuutena sen eteen on ilmestynyt rasia rahalahjoituksia varten. Kiersimme eilen miehen kanssa kirkon taakse, mutta keitaaseen ei enää päässyt, se oli suljetun portin takana, eikä portti auennut, vaikka yritin sitä varovaisesti liikauttaa.

                Patsaan luona voi viivähtää edelleen, mutta kokemuksesta puuttuvat oliivipuu ja pensasaita, ja kukat ja kenkien alla räsähtelevät pikkukivet ja tuuli ja auringonvalo.