Yksinkertaista!

Anninan blogista poimittuja kysymyksiä omine vastauksineni (aiheena yksinkertainen elämä):

 

Mitä sinulla on liikaa?

Pakko kai myöntää, että minulla on liikaa kirjoja. Ja niitä on kaikkialla. Niitä on oman kirjahyllyn lisäksi vanhempieni luona ja appivanhempieni luona, niitä on työpaikan kirjastonurkassa (muut saavat lainata) ja juuri annoin niitä Suomessa sukulaistyttöjen luettavaksi. Kunnon pinon. Joistain kirjoista voisin hyvinkin luopua (luettu ja koettu), mutta toisista, niistä tärkeistä ja hyvistä/hyödyllisistä pidän kiinni. Jotkut kirjat tunnetusti luetaan useampaan kertaan läpi.

Ehkä pitäisi oikein tehdä kirjoista kunnon lista ja lukea lukemattomat ”alta pois” ja päättää, mitä tehdä muilla.  

Mitä sinulla on liian vähän?

 
En oikein usko, että minulla on varsinaisesti mitään vähän eikä ainakaan liian vähän. Tai no, ehka mulla on liian vahan kissanpentuja! Kuvassa viime kesan pentue, jota sain kunnian hoitaa <3

                                            

 

Mitä sinulla on liikaa ja mitä liian vähän verrattuna muihin ihmisiin?

Verrattuna moniin maailman ihmisiin, minulla on liikaa ruokaa – sen tietää kahdesta asiasta. Yksi, pitää aina olla varovainen, ettei tule syöneeksi liikaa ja kaksi, aina pitää olla tarkkana, ettei ruoka ehdi pilaantua ja mennä vanhaksi, että se tulee syödyksi. On yllättävän vaikea ostaa ruokaa kahden hengen tarpeisiin.

Vaatteita ja asusteita on varmasti vähemmän verrattuna moneen muuhun (tai ainakin stereotypiseen naisen malliin), samoin meikkausvälineitä minulla on vähän, mutten sanoisi niitä olevan liian vähän. Niitä on sopivasti. En käytä enempää enkä osta tarpeideni yli. Toisaalta taas jos vertaan vaatekaappiani niin monen muun ihmisen vaatekaappiin, ei minulla ole valittamista ensinkään.

No ehkä tämä: maaseudulla asuviin verrattuna minulla on keskikokoisessa kaupungissa liian vähän kontaktia luontoon ja suurkaupungeissa asuviin verrattuna minulla on liian vähän mahdollisuuksia erilaisiin kulttuuritapahtumiin/harrastusmahdollisuuksiin.  Tässä ei tosin ole kyse materiasta, vaan syvällisemmistä asioista.

 

Miten paljon tarvitset elääksesi?

Erittäin hyvä kysymys. Uskoisin, että yllättävän vähän. Voisi olla mielenkiintoista elää esimerkiksi 3 kuukautta hyvin pienellä määrällä tavaroita ja katsoa sen jälkeen, mitä siihen oikeasti olisi lisättävää. Lisäisi sitten sitä mukaa.

 

Mistä voisit luopua jos sinun ei tarvitsisi välittää muista ihmisistä?

 

Minun ei tarvitse luopua autosta, koska meillä ei sellaista vielä ole. Ei tarvitse luopua esim. astianpesukoneesta, koska sellaistakaan meillä ei vielä ole. Meillä ei ole omistusasuntoa, ei lemmikkejä, ei mitään suurempaa, josta luopua. Televisiosta voisin luopua, mutta toisaalta en tiedä, olisiko se sellainen asia, jota tarvitsisi muille perustellakaan.

Mitä yleensä tarvitsee perustella muille?

 

 

Mistä voisit luopua jos muutkin luopuisivat?

 Jos kollektiivisesti päätettäisiin madaltaa elintasoa niin että se nousisi vähempiosaisille, osallistuisin talkoisiin mielelläni. Ekologisuuden nimissä voisin myös luopua monesta – en tosin lentämisestä (kahden kulttuurin välissä eläminen olisi vaikeaa ilman) enkä tietokoneesta (vaikkakin esim. uusien tietokonemallien suunnittelun ja olemassaolevien tarkoituksellisen vanhentamisen voisi mielestäni lopettaa).

Julistan

Täten julistan itseni (blogi)lomalle – sopiva hetki, kun töissäkin on enää yksi tunti pitämättä ja olen menossa netittömään paikkaan viikoksi (=rannalle) ja sitten lähdetään Suomeen! Pariin viikkoon en usko kirjoittelevani tänne mitään, vaikka kaikenlaista mielenkiintoista pyörisikin mielessä.
          Lomailussa on tärkeää se, että irroittautuu työstä täysin – niinpä aion seuraavien viikkojen aikana unohtaa sen, että olen opettaja. Pidin aika lailla Auran kesätavoitelistasta. Omani on melko samanlainen. Sen lisäksi, että aion unohtaa olevani opettaja, aion:

-kävellä paljon

-ahmia suomenkielisiä kirjoja

-olla luonnossa ja ulkona

-elää ilman rannekelloa

 Toinen houkutteleva lista oli tämä, kesäpassiviteeteista. Yhden asian voin jo ruksia pois tuolta listalta – päivänokoset tuli otettua ulkona eilen, kun silmät painuivat hyvin spontaanisti ja suunnittelemattomasti kiinni parvekkeella varjossa, pienen tuulenvireen otteessa.

Mutta siis, palataan asiaan, valmistaudun nyt vaihtamaan eksoottisemmat ja vieraammat puut

Tutumpiin!

Kolmipäiväisen viikonlopun alku

Istuskella terassilla (varjoisalla!) lukemassa lehtiä ilman, että tarvitsee noudattaa minkäänlaista aikataulua.

Täyte

Tämä päivä on tuntunut täytepäivältä, päivältä, jota ei ole tarkoitettu itsessään arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, vaan lähinnä viemään minua kohti jotain tärkeämpää – jonkinlaista tähtihetkeä, kohokohtaa, joka saa todella innostumaan.
                Miten surullinen ajatus, mietin kun pyörittelin illalla sohvatyynyä pimeässä huoneessa.
                Antaakseni tälle päivälle ja sen hetkille niille kuuluvan arvon, erottaakseni ne arkisesta harmaudesta, tässä muutamia mieleenjääneitä yksityiskohtia – että ne saisivat oman elämänsä ja tilaa edes täällä blogissa:
                -söin aamulla kermalla täytetyn cornetton, jonka ostin eilen illalla suoraan uunipelliltä, ja joka leikattiin halki ja täytettiin silmieni edessä
                -lähetin vanhemmilleni hääpäiväonnittelut (29 vuotta)
                - katsoin aamutuntini jälkeen hetken ikkunasta sadetta, kaikki oli huuruista ja harmaata ja salamoi ja jyrisi ja vesipisarat hyppelivat parvekkeen kaiteella
                -jostain syystä minuun iski pakottava tarve kuunnella netistä Myrskyluodon Maija
                -nukahdin pieneksi hetkeksi lounaan jälkeen, ennen töihin lähtöä
                -astuin lätäkköön ja housujeni lahkeet kastuivat täysin
                -näin Vesuviuksen tavallista lähempää
                -sain pomolta kehuja täsmällisyydestäni, rauhallisuudestani, ja tyylistäni vastailla ihmisten kysymyksiin
                -hedelmäkauppias pakotti maistamaan kirsikkaa, se oli hyvää
                -mies keitti minulle kupin minttuteetä, kun tulin töistä kotiin
                -kukkulat olivat illalla matalien, harmaiden pilvien peittämiä

Oppitunti oppilaalta

Oppilas, tyttö 7v: ”Mun pitäisi olla surullinen, mutta mä olen onnellinen.”

Minä: ”Miksi olet surullinen?”

7v: ”No kun isä sanoi, että mun pitää mennä täältä lääkäriin.”

Minä: ”No miksi olet onnellinen?”

7v: ”No, mut valtas mulle tyypillinen hyvä tuuli.”