Aikakauslehdessa on kiinnostavia artikkeleita

ja mainoskuvia. Leikkasin ne irti, asettelin lattialle ja katsoin niita.

Ne kertovat, millaisia meidan pitaisi olla ja mita meidan pitaisi haluta.

Jatketaan lapsilla - lainaus YLE:n sivuilta

                                                                    kuva

"Asiantuntija peräänkuuluttaa pienten lasten elämään kiireettömyyttä. Hänen mukaansa vanhemmat usein aliarvioivat oman merkityksensä lapselle. Hän toivoo, että vanhemmilla olisi enemmän aikaa turhanpäiväiseen olemiseen ja spontaaniuteen.

- Olisi aikaa pysähtyä ja jäädä katsomaan vastaantulevaa koiraa tai paloautoa. Olisi aikaa jäädä katsomaan sitä paloautoa sen sijaan, että meillä on kiire johonkin havaintokykyä kehittävään harrastukseen."

Tàmmòisestà jutusta

Ja vois muuten varmasti tehdà hyvàà muillekin kuin vanhemmille ja lapsille. Tuo katsomaan pysàhtyminen nimittàin.

Pikkunaisia

Lueskelin aikakauslehteä (D, la Repubblica-lehden naisille suunnattu lauantailiite) eilen ja jäin tuijottamaan koko sivun mainosta, muotimainosta, jossa poseerasi korkeintaan 11-vuotias tyttö. Ripsiväriä ja huulikiiltoa – vähintäänkin, varmaan jotain muutakin. Muutaman sivun käänsin lisää ja löysin toisen samanlaisen. Nojaamassa pää kallellaan pianoon. Tuli tosi surullinen olo, katselin kuvia vuoron perään ja sydäntä pisteli.

 

 

Miksi ulkonäköpaineet ja pinnallisuus pitää ujuttaa lasten maailmaan?

Vielä kesälukemisista ja hiljentymisestä

Lainaus toisesta lukemastani kirjasta "Hiljaisuuden etsijöitä" toim. Tertti Lappalainen:

"Pitkään on katsottu, että oikea hengellinen kokemus syntyy uskonnollisen tiedon jakamisen tietä. On saarnattu oppia, jotta syntyisi kokemus Jumalan läsnäolosta, avusta ja armosta ihmisen omassa elämässä. Yhä ilmeisemmäksi alkaa kuitenkin käydä, että informaation jakamisen (saarnaamisen) sijasta on ryhdyttävä luomaan hiljaista tilaa, jossa ihminen voi itse tarkastella ja pohtia elämäänsä ja nähdä Jumalan läsnäolevan vaikutuksen siinä. Kokemus Jumalasta, usko, syntyy parhaiten, kun ihminen saa hiljaisuudessa kuulostella oman elämänsä sydänääniä."

  - Paavo Rissanen artikkelissa Retriittiliike Suomessa

 

6-2

En nähnyt jääkiekon Suomi-Venäjä välieräottelua lauantaina loppuun asti. Minun piti lähteä töihin 6-1 tilanteessa. Kyllä, tiesin, ettei peliä varmaankaan oltu saatu käännettyä, mutta olin silti utelias tietämään lopputuloksen.

                Ja sitten tapahtui jotain outoa.
                En tiedä miksi, mutta päätin tarkastaa tuloksen Iltalehden sivuilta. Etusivun otsikot antoivat heti vahvistuksen sille, että takkiin oli tullut ja pahasti.
                Mutta se lopputulos? Pääuutisen alla oli monta linkkiä, jotka veivät eri henkilöiden haastatteluihin ja kommentteihin. ”Oltais hävitty Malkinillekin 3-2”, Malkinilta tyly kommentti Suomesta, Leijonat ylistivät Malkinia: ”Pelimies”, Tami Canal +:lle: Rämö maaliin!, Leijonapakki: Olivat saatanan kovia maalipaikoissa, Venäjä ja Suomi tiukassa välierässä – katso kuvat!, Näin leijonapelurit kommentoivat tuomarilinjaa.
                Oli jopa pistetty pystyyn kysely siitä, onko Malkin maailman paras jääkiekkoiija, mutta mikä se lopputulos oli? Aloin vääntelehtiä tuolissa, alkoi ahdistaa. Mihin minun pitää mennä, mistä onnistun kaivamaan tiedon? Silmät juoksivat pitkin otsikoita, ja lopulta – ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen: ”Kun häviää 6-2, ei viitsisi valittaa tuomareista, mutta olivat he aika huonoja”.
                Huh!
                Esimerkki nopean ja sirpaleisen tiedon aikakaudestamme. Siinä missä ennen pelin jälkeisistä kommenteista kerättiin kenties pidempi ja harkitumpi juttu, tuntuu että niitä lähetetään nykyään bittiavaruuteen sitä mukaa, kun ihmiset niitä lausuvat. Ja niinpä muodostaakseen kuvan yhdestä tapahtumasta, pitää lukea 20 pikkujuttua, ja sittenkin jossain vaiheessa väistämättä menee sekaisin – olenko jo lukenut tämän, ja hei, tämä juttu vie kolmeen uuteen juttuun!
                Aaaaa!

(Tai ehka mun ei pitaisi etsia tietoa Iltalehden sivuilta?)