Keskittyminen ja keskittyminen

Eilisessa EM-pelissa, hetkinä ennen rangaistuspotkuja Englannin maalivahti kertasi iPadillään italialaispelaajien rankkarityylejä. Gigi Buffon puolestaan oli osana joukkuetovereistaan koostunutta rinkiä. Siitä ringistä välittyi kotikatsomoon sellainen voitontahdon ja keskittymisen taso, jonka olen oppinut urheilua seuratessani yhdistämään voittajajoukkueeseen (tyyliin Timo Jutila kauan kauan sitten erätauolla pelissä Venäjää vastaan asenteella me käännetään tämä, ja niin tapahtui).
               Pirlon temppu ja Buffonin torjunta ja lopputulos oli tämä:

 Italiassa Hartin iPadia kommentoitiin (la Repubblicassa) seuraavasti ”ehkä liika tulevaisuus on pahasta”. Ehkä. Ehkä teknologian sijaan kannattaa hakea voimaa joukkuehengestä, ehkä pelityylien analysoimisen sijaan kannattaa katsoa rangaistuspilkulle astelevaa pelaajaa silmiin – siinä hetkessä. Ehkä monia meidän arkipäiväisistä asioista – urheilu mukaanlukien – ei voida ratkaista tietokoneilla, vaan oman mielen sisällä.

Follow-up

Kirjoitin huhtikuussa siitä, että Ikeasiirtää osan tuotannostaan Aasiasta Italiaan. Uudesta tehtaasta, joka sijaitsee Pohjois-Italiassa, pienessä 1100 ihmisen kylässä, oli juttu viikonlopun D-lehdessä (lähinnä naisille suunnattu la Repubblican lauantailiite).

Otsikko Il sogno nel cassetto tarkoittaa ”unelma laatikossa” (sanonta, jota käytetään usein unelmista puhuttaessa), ja se valittiin luultavasti siksi, etta uuden tehtaan työntekijät alkavat tehdä kaikista mahdollisista huonekaluista juuri laatikostoja ja Ikean tulo kaupunkiin on heille unelman toteutuminen, silla aluetta on usean vuoden ajan vaivannut tekstiiliteollisuuden alasajo ja sitä seurannut työttömyys, ja monet perheet ovat joutuneet porskuttamaan eteenpäin hyvin pienillä tuloilla. Tällä hetkellä 68 ihmistä on saanut työpaikan, mutta kun tuotanto pääsee todella vauhtiin, luvun arvioidaan nousevan jopa 600. Tyollisyyden lisaantymisesta aiheutuva positiivinen vareily on alkanut ulottua jo kylan muuhun elamaan. Esimerkiksi kylän kahviossa tarjoillaan jo päivittäin 5-6 lounasannosta enemmän kuin ennen!

Sopimattomat palaset

                                                                    Kuva

Nokian uutiset ovat vetäneet mietteliääksi. Ei niinkään se, mitä tapahtui ja miksi, vaan se mitä pitäisi tapahtua, että suunta muuttuisi. Pähkinänkuoressa: meidän pitäisi ostaa enemmän kännyköitä. Uusia kännyköitä pitäisi suunnitella, ja niistä pitäisi tehdä niin houkuttelevia, että me haluttaisiin vaihtaa kännykkämme niihin. Tai meidän kännyköiden pitäisi mennä rikki niin että meidän pitäisi ostaa uudet, ja ehkä harkittaisiin Nokiaa. Molemmissa tapauksissa vanhat kännykkämme joutuisivat – minne? Parhaassa tapauksessa kaappien pohjalle, lasten leluksi, pahimmassa skenaariossa jätekasan jatkoksi. Voisimme tietenkin ostaa kakkoskännykän ja kolmoskännykän, mutta miten monta kännykkää me oikeasti tarvitsemme?

            Meidän ostohalukkuutemme ja -valmiutemme on yksi osa palapeliä, joka tunnetaan paremmin nimellä ”globaali talous” (tai kapitalismi tai mikä nyt vain). Toinen osanen on se, miten moneen uuteen kännykkään (vuodessa) maapallolta liikenee materiaalia, ja mitä vanhentuneilla/rikkimenneillä puhelimilla tehdään. Tuntuu kuin nämä kaksi palasta kuuluisivat eri palapeliin, niitä on vaikea sovittaa yhteen.  

              Jos minä voisin päättää vapaasti, tähän maailmaan ei suunniteltaisi enää yhtään uutta kännykkämallia – nykyisillä puhelimilla voidaan tehdä jo ihan tarpeesti ja ne toimivat loistavasti (ainakin tavallisen tallaajan arkipuuhissa, ja tavallisia tallaajia maailman väestöstä lienee iso osa) ja kännyköiden suunnitteluun, valmistamiseen jne.jne. käytettävä aivokapasiteetti  ja tietoteknologinen (vai sanotaanko ”tietotekninen”?) taito suunnattaisiin seuraavan kysymyksen ratkaisemiseen:

Mitä me voitaisiin tehdä tälle ilmastonmuutokselle?

Liikevoitto.Nyt.

Katselin televisiota aamupalalla. Eräässä ohjelmassa oli erään nimettömäksi jääneen yrityksen johtokuntaan kuuluva mies (tai peräti omistaja, en ole varma), joka on luvannut maksaa matalapalkkaisimpien työntekijöidensä IMU-veron, josta täällä on kiistelty viimeiset kuukaudet. Tämä tulee maksamaan hänelle 60 000-70 000 euroa, eikä hän kuulemma odota saavansa rahaa takaisin ”muuten kuin hymyinä”. Hänen vieressään istuva sosiologi kutsui elettä ”onnelliseksi saarekkeeksi” maailmassa, jossa katsotaan vain ja ainoastaan liikevoittoa nyt, ei tulevaisuuteen eikä ihmisiin, työntekijöihin.

Päivän hyvä

Menimme miehen kanssa aamupalalle lempikahvilaamme, eli tälle:

Ja huomasin pöydällä olevasta lehdestä tämän, päivän hyvän uutisen:

Eli Ikea siirtää osan tuotannostaan Aasiasta Italiaan. Mietittiin kieltämättä hiukan epäluuloisina, että mikähän tuossa on takana. Uutisen mukaan Ikea ”uskoo Italiaan”, on tyytyväinen täällä tehtävän työn laatuun, ja sivulta 14 selvisi, että myös tuotantokustannukset ovat pienemmät. Kuin Aasiassa. Kertooko tämä jotain Italian taloustilanteesta? Joka tapauksessa kerrankin näin päin, ja hiukan lisää työtä jollekulle tässä maassa ei voi olla kovin huono asia.