Nokian uutiset ovat vetäneet mietteliääksi.
Ei niinkään se, mitä tapahtui ja miksi, vaan se mitä pitäisi tapahtua, että
suunta muuttuisi. Pähkinänkuoressa: meidän pitäisi ostaa enemmän kännyköitä.
Uusia kännyköitä pitäisi suunnitella, ja niistä pitäisi tehdä niin
houkuttelevia, että me haluttaisiin vaihtaa kännykkämme niihin. Tai meidän kännyköiden
pitäisi mennä rikki niin että meidän pitäisi ostaa uudet, ja ehkä harkittaisiin
Nokiaa. Molemmissa tapauksissa vanhat kännykkämme joutuisivat – minne?
Parhaassa tapauksessa kaappien pohjalle, lasten leluksi, pahimmassa
skenaariossa jätekasan jatkoksi. Voisimme tietenkin ostaa kakkoskännykän ja
kolmoskännykän, mutta miten monta kännykkää me oikeasti tarvitsemme?
Meidän
ostohalukkuutemme ja -valmiutemme on yksi osa palapeliä, joka tunnetaan paremmin
nimellä ”globaali talous” (tai kapitalismi tai mikä nyt vain). Toinen osanen on
se, miten moneen uuteen kännykkään (vuodessa) maapallolta liikenee materiaalia,
ja mitä vanhentuneilla/rikkimenneillä puhelimilla tehdään. Tuntuu kuin nämä
kaksi palasta kuuluisivat eri palapeliin, niitä on vaikea sovittaa yhteen.
Jos minä voisin päättää vapaasti, tähän
maailmaan ei suunniteltaisi enää yhtään uutta kännykkämallia – nykyisillä puhelimilla
voidaan tehdä jo ihan tarpeesti ja ne toimivat loistavasti (ainakin tavallisen
tallaajan arkipuuhissa, ja tavallisia tallaajia maailman väestöstä lienee iso
osa) ja kännyköiden suunnitteluun, valmistamiseen jne.jne. käytettävä
aivokapasiteetti ja tietoteknologinen (vai
sanotaanko ”tietotekninen”?) taito suunnattaisiin seuraavan kysymyksen
ratkaisemiseen:
Mitä me voitaisiin tehdä tälle
ilmastonmuutokselle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti