Pieniä iloja

Viikonloppuna täällä alkoi puhaltaa tuuli Afrikasta, mikä tarkoittaa sitä, että on kuuma. On niin kuuma, että ajatukset ovat tahmeita ja on vaikea saada mitään aikaan. Ei pysty keskittymään.
                Olen kuumuudelle kuitenkin kiitollinen – se on irrottanut minut teknologiasta, ei huvita katsoa televisiota, sillä huoneesta tulee entistä kuumempi, eikä tietokoneellakaan tule oltua minimiä kauempaa, sekin nimittäin kuumenee ja alkaa poltella sormia.
                Kuumuus on pakottanut lepaamaan, olemaan vain. Heiluttelemaan viuhkaa ja katsomaan, missä kulmassa valo osuu appelsiinipuuhun, seuraamaan perhosten lentoa ja kuuntelemaan lintuja. Kun on kuuma, arvostaa pieniä asioita: kylmää lasillista vettä, kivilattiaa paljaiden varpaiden alla, ja sitä hetkeä kun puiden latvat alkavat heilua, ja tietää, että pian tuulen henkäys osuu itseen, ja sitten se osuu.
                Ihania ovat myös ne iltahetket, kun aurinko painuu alemmas, ja värittää kukkulat milloin oranssiksi, milloin vaaleanpunaisiksi, lopulta sinisiksi. Varjot pitenevät, värit syvenevät ja omaan käsivarteen voi koskettaa ilman, että käsi tarttuu ihoon kiinni. Illan hämärässä kesäinen luonto näyttää salaperäiseltä.

                                                Kukkulat ja silmilla nahtava kuumuus

                                             Illan helpotus