Itselleni tutuimman ja läheisimmän kirkon takana, katseilta piilossa, on paikka nimeltä Rukouksen keidas. Pieni aidattu pala puutarhaa, ja sen kauimmaisessa nurkassa Padre Pion patsas. Ihmiset käväisevät siellä messun jälkeen, istahtavat penkille, pysähtyvät hetkeksi patsaan eteen, koskettavat sitä, lukevat sen jalustaan kirjoitetut sanat ”Jumala olkoon lohdutuksesi ja leposi”, ja kävelevät sitten pois, jatkamaan sunnuntaipäiväänsä.
Tai näin oli. Minun täytyisi nyt muuttaa koko edeltävä kuvaus imperfektiin, sillä patsas on siirretty sisälle kirkkosaliin ja uutuutena sen eteen on ilmestynyt rasia rahalahjoituksia varten. Kiersimme eilen miehen kanssa kirkon taakse, mutta keitaaseen ei enää päässyt, se oli suljetun portin takana, eikä portti auennut, vaikka yritin sitä varovaisesti liikauttaa.
Patsaan luona voi viivähtää edelleen, mutta kokemuksesta puuttuvat oliivipuu ja pensasaita, ja kukat ja kenkien alla räsähtelevät pikkukivet ja tuuli ja auringonvalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti