Turhaa

Joskus tuntuu, että ympärillä on liikaa puhetta, usein aivan turhaakin puhetta. Olen alkanut tietoisemmin etsiä ja vaalia hiljaisuutta. Joskus pujahdan hetkeksi sisään johonkin kirkkoon, niihin harvemmin kuuluu edes liikenteen äänet. Tai sammutan huoneesta valot ja katselen ikkunasta ulos.

Tältä näytti viime torstaina – pääskyset olivat liian nopeita kameralle, niitä oli kymmeniä.

Varas

Opetan miehelleni suomea, ja luetutan hänellä kaikenlaisia tekstejä. Uutisia, aikakauslehtien juttuja, sarjakuvia, otteita kirjoista, kaikenlaista. Toissapäivänä nappasin eteemme John Naishin kirjan Riittää jo ja avasin siitä riittävää informaatiota käsittelevän luvun.

Mies sitten tavaili siitä, että useimmat ihmiset ovat 75 vuoteen ehdittyään käyttäneet elämästään noin 12,5 vuotta television katsomiseen. Plus vuoden mainokset.

                En tiedä mihin laskelmiin ja tutkimuksiin tuo numero perustuu, mutta näppituntumaltakin sen voisi uskoa todeksi. Ainakin jotain sinne päin, ja vaikka tuosta ottaisi muutaman vuoden pois, ei pointti muuttune.

                Meille molemmille tuli mieleen tämä vanha tietoisku, jonka katsoimme YLE Elävässä Arkistossa jokin aika sitten – jälleen osana suomen opiskeluamme!

Relaxing ja Ninna nanna

Siinä tänään ostamieni yrttiteiden nimet. Ninna nanna tarkoittaa tuutulaulua, ja sen ja kumppaninsa, niin kuin nimistä voi päätellä, olisi tarkoitus auttaa ylikierroksilla käyvää mieltä rauhoittumaan.

            Ostin vähän kumpaakin, kun en osannut päättää.  Molemmat ovat kamomillapohjaisia, ja molempia saa kuulemma juoda niin paljon kuin huvittaa, mihin aikaan päivästä.

            Yhden kupposen jo keitin, tuota relaxingiä. Sellainen ilta kun nyt on, poikkeuksellisesti. Normaalisti tähän aikaan lopettelisin töissä.

Konkreettista ja abstraktia

”Luen” tänne blogiin hiukan Antti Hyryn Uunia, joka on itselläni työn alla, sivulta 31:

Ladon kolmatta letkaa. No, vaikka turhalta tuntuu, teen nyt ainakin tämän valmiiksi. Minulla ei ole mihinkään kiire. Aina on mielessä joku, kunhan ja kunhan niin sitten, paitsi silloin kun nukkuu, on nukahtamaisillaan. Taitaa siksi nukahtaminen tuntua mukavalta. Mutta kun näin, puoliksi nukuksissaan latoo vanhoja pölyisiä tiiliä, sitten näin vähän herää ja nytkäyttää tiilet kärryille ja sitten työntää toisten viereen, järjestykseen. Tässä tiilessä on nokea, sen voi muurata näkymättömiin, muurin sisälle, ikuisiksi ajoiksi, melkein. Silloinkin, kun piti aamulla taas lähteä kouluun tunnin päästä, otin listan sanoja käteen ja kun vielä oli aikaa, kävelin syksyn auringonpaisteessa jokitörmää ja tankkasin ruotsin sanoja, ei näitä opi, ei taida tulla mitään, tuntui, mutta kuitenkin tankkasin. Nyt tankkaan näitä vanhoja tiiliä, entisten ihmisten tekemiä, tuosta vain kumarrun ja otan tuon kouraan, kaunissivuisen ja vähän kaarevan.

Tämän kohdan luin useampaan kertaan (ja siksi sen tännekin kirjoitin), siinä oli useampi vaikuttava juttu. Siinä oli kiirettömän työn tekemisen tunnelma, siinä oli valmiiksi tekemisen ajatus (ja työn tuloksen näkeminen), tekeminen samalla kun ajattelee ja ajatusten liikuskeleminen vapaasti nykyisessä ja menneessä ja menneissä ihmisissä ja tulevissa ihmisissä.

                Kuvauksen työ on oikeastaan täysi vastakohta sille työlle, jota itse teen. Kuvauksen työ on konkreettista, omani melko abstraktia. Pääsen harvoin näkemään työni tuloksia - oppiminen ja ihmiset eivät tule ”valmiiksi” - eikä sitä koskaan tiedä, mikä asia lopulta vaikuttaa oppimiseen. Silloinkin kun oppilas oppii ja sen huomaa, se voi lopulta olla enemmän hänen omaa intoaan ja motivaatiotaan, kuin mitään, mitä minä olen sanonut tai tehnyt.  Työni eroaa uuninrakentajan työstä myös siinä, etten oikein voi antaa ajatusteni harhailla, vaan huomion on oltava koko ajan siinä, mitä luokkahuoneessa tapahtuu, ja mitä oppilaat sanovat, tekevät, mitä seuraavaksi pitää tehdä ja paljonko aikaa on jäljellä. Se on toisinaan raskasta, se omien ajatusten pitäminen kurissa, niiden puskeminen taka-alalle.

                Ehkä Hyryn sanat pysäyttivät minut, koska kaipaan jotain konkreettista tekemistä.

Ilta-aurinko

 

                                         Ilta-aurinko

Sijainti

Vaihdoin blogin nimen nyt sellaiseksi, että se heijastelee sijaintiani. Vaikka en suoranaisesti tulekaan kirjoittamaan elämästä Italiassa, ympäristö vaikuttaa kuitenkin kaikkeen – huomioihin, kokemuksiin, mahdollisuuksiin ja rajoituksiin – ja siksi siitä on hyvä olla tietoinen.

            Italia sopii melko hyvin ”hidastelun” näyttämöksi.  Täällä saivat alkunsa niin Slow Food kuin Cittaslow- liikkeet, joskin elämästä nauttimisen ja tietynlaisen joutilaisuuden ylistämisen juuret ulottuvat kauas kauas historiaan. Tämä on maa, jossa arvostetaan juuria, paikallisuutta, lähellä tuotettua ruokaa ja palveluita, käsityöläisyyttä, ja eletään elämää pienissä yhteisöissä ja kortteleissa, ja jossa esimerkiksi (pienet) kaupat sulkevat ovensa lounasajaksi keskellä iltapäivää avatakseen pari tuntia myöhemmin.

                 ”[...]täällä keskityn asioihin enemmän. Lounas on Lounas, koti on Koti, perhe on Perhe. Viikonloppu on Viikonloppu, sunnuntai on Sunnuntai. Asioilla on merkitys.”, olin itse laittanut merkille melkein kolme vuotta sitten, kun olin juuri muuttanut tänne. Samanlaisia oli miettinyt amerikkalainen ystäväni, jonka kanssa aiheesta kerran keskustelimme. Italia oli hänen mukaansa kirjaimellisesti rauhoittanut hänen rytminsä.

            Mutta, mutta. Italia ei ole täydellinen maa, ja juuri se (toisinaan räikeäkin) epätäydellisyys tekee elämästä täällä stressaavan. On työttömyyttä, joka tuo mukanaan taloudellista epävarmuutta ja huonoja työehtoja, hierarkisuutta ja kovaa kilpailua, joka pakottaa töissä olevat suuriin uhrauksiin, erityisesti ajallisiin. Lapset menevät kouluun kuutena päivänä viikossa ja saavat kotiin vietäviksi paljon läksyjä ja taitaa niitä riittää kesälomallekin. Yhä useampi pieni kauppa joutuu kilpailemaan suurten kauppakeskusten kanssa, ja yhä useampi kauppakeskus venyttää aukioloaikoja niin että yhä harvempi täällä enää pitää lounastaukoja vanhaan tyyliin.

            Onko tässä kaikessa kyse koko läntistä maailmaa kiusaavasta talouskriisistä vai Italialle itselleen tyypillisistä ongelmista?  Onko Italia vain ”eurooppalaistumassa” ja kaupallistumassa, jonkinlaisessa murroskaudessa? Onko se menettämässä jotain arvokasta vai onko se jokin jo menetetty? 

            Puitteet ”hidastelulle” ovat tààllà joka tapauksessa kauniit. Kuvat Ischialta neljän vuoden takaa.

 

Kuvia kävelyltä

Lehtien sivuilta

Sain Suomi-tuliaisina aikakausilehtiä:

Niissä oli monta viikonloppulukemiseksi sopivaa juttua.

Kodin Kuvalehti 8/2012

-esittelyssä turhista tavaroista riisuttu koti, ja puhetta siitä

- miten löytää vaatteita kirpparilta/tehdä niitä itse

-ihmisten kokemuksia elämän irtiotoista

-juttu ”hitaasta onnesta”, downshiftauksesta ja sen oikeellisuudesta

Kotiliesi 7/2012

-juttu aivoinfarktista toipuneesta naisesta, joka jouttui miettimään uudestaan koko elämän, ja löysi joogan

-töissä viihtymisestä ja työn tekemisen ilosta

- Hidasta elämää-sivuston Sanna Wikströmistä juttu ja hänen kolumninsa

- kuvia ja kuvausta keväästä ja keväisestä luonnosta

Kotivinkki 6/2012

-alan vaihdosta ja alaa vaihtaneista

-suorittamisesta, nauttimisesta ja rooleista

-ihana juttu ”korttelimummusta”, jonka ovet ovat auki lähiympäristön lapsille

Löydä aikaa

Löydettiin äidin kanssa kortti, jossa luki:

Trova il tempo di riflettere, è la fonte della forza.

Trova il tempo di giocare,  è il segreto della giovinezza.

Trova il tempo di leggere, è la base del sapere.

Trova il tempo d’essere gentile, è la strada della felicitä.

Trova il tempo di sognare, è il sentiero che porta alle stelle.

Trova il tempo di amare, è la vera gioia di vivere.

Trova il tempo d’essere contento, è la musica dell’anima

Vapaasti suomennettuna:

Löydä aikaa ajattelulle, se on voiman lähde.

Löydä aikaa leikille, se on nuoruuden salaisuus.

Löydä aikaa lukemiselle, se on tiedon pohja.

Löydä aikaa ystävällisyydelle, se on tie onneen.

Löydä aikaa unelmille, se on polku, joka johtaa tähtiin.

Löydä aikaa rakkaudelle, se on elämän todellinen ilo.

Löydä aikaa tyytyväisyydelle, se on sielun musiikkia.

Päivän hyvä

Menimme miehen kanssa aamupalalle lempikahvilaamme, eli tälle:

Ja huomasin pöydällä olevasta lehdestä tämän, päivän hyvän uutisen:

Eli Ikea siirtää osan tuotannostaan Aasiasta Italiaan. Mietittiin kieltämättä hiukan epäluuloisina, että mikähän tuossa on takana. Uutisen mukaan Ikea ”uskoo Italiaan”, on tyytyväinen täällä tehtävän työn laatuun, ja sivulta 14 selvisi, että myös tuotantokustannukset ovat pienemmät. Kuin Aasiassa. Kertooko tämä jotain Italian taloustilanteesta? Joka tapauksessa kerrankin näin päin, ja hiukan lisää työtä jollekulle tässä maassa ei voi olla kovin huono asia.

Miksi minunkin?

Miksi minunkin oli pakko aloittaa hitaasta elämästä blogi, eikö niitä ole tarpeeksi? Aiheesta puhutaankin nykyään niin paljon, voiko minulla olla mitään lisättävää, uutta näkökulmaa? Ehkä ei, ken tietää. Kirjoitan silti, hyvin yksinkertaisesta syystä. Kun elämästä alkaa karsia kaikenlaista turhaa, kun irrottaa arjen silloin tällöin informaatiovirikeviihdetulvasta, kun alkaa kiinnittää asioihin huomiota, mieleen alkaa pulpahdella ajatuksia. Ajatukset on saatava paperille/ruudulle, ja kun niitä vähitellen kerääntyy ja kasaantuu, ne haluaa jakaa. Näin on käynyt minulle ja tässä sitä nyt ollaan.

Blogin ulkoasu on vielä alkutekijöissä ja ajan mittaan yritän saada tänne myös kuvia. Omien ajatusten ja kokemusten lisäksi aion referoida/kommentoida ensimmäisessä viestissä esittämääni määritelmään liittyviä uutisia ym. ja kirjoitella arvioita/vastaavia kirjoista, jotka ovat tehneet vaikutuksen. Nimenkin aion muuttaa, kunhan inspiroidun – sen asian kanssa en kuitenkaan hoppuile, hiljaa hyvää tulee!

Valmiustila

Hiukan ennen kolmea soitin oppilaani toimistorakennuksen ovisummeria. Minut päästettiin sisään alaovesta, ja menin hissillä oikeaan kerrokseen. Ovella minua odotti hämmentyneen näköinen sihteeri, joka sanoi, että tämän päivän tuntihan oli peruttu. He olivat lähettäneet koululle sähköpostia.

                Minulle ei oltu asiasta mainittu mitään ja tunsin hetken ajan oloni oppimateriaalikasseineni hölmöksi.

Oppilaani – yrityksen pomo – tuli luokseni ja selvitimme asian hyvässä hengessä, hän pyyteli anteeksi ja minä sanoin, että ei se mitään, kommunikaatiokatkos. Sovimme seuraavasta viikosta.  Aikaa tähän kaikkeen kului kymmenisen minuuttia, mikä tarkoitti, että minulla oli käsissäni yhtäkkiä tunti ja kaksikymmentä minuuttia ylimääräistä aikaa, täysin vapaa iltapäivä, sillä koulu oli tänään suljettu eikä minun tarvinnut pitää tiistaituntejani.

Paitsi että. Nuo kymmenen minuuttia olivat muuttaneet koko päivän psykologisen luonteen. Harmittelin puhelimitse työkaverilleni, miten erilaista olisikaan ollut herätä tietäen, että edessä on vapaapäivä, millaista olisi ollut mennä eilen nukkumaan sen tiedon kanssa. En olisi valmistellut tänä aamuna materiaaleja, valinnut vaatteita ja syönyt lounasta kelloon katsoen.

Alun ärsytyksen jälkeen aloin miettiä, miten paljon työstäni onkaan valmistautumista, valmistelemista, odottamista, tietynlaisen mielentilan tavoittamista ja ylläpitämistä. Kulisseissa pitää tapahtua paljon ennen kuin varsinainen esitys voi alkaa. Vai olenko se sittenkin minä itse, joka annan työlle liian suuren roolin silloinkin kun en ole töissä? Olen niin kuin tyhjäkäynnillä oleva auto, joka hukkaa polttoainetta hetkinä, jolloin sitä voisi ja pitäisi säästää.

Anti-stressi reseptini hitaaseen pääsiäiseen

-    Pitkänäperjantaina toteutin unilupa-päiväni (jollaisen vietin menestyksellä myös joululoman ensimmäisenä päivänä). Annoin itselleni luvan nukkua niin paljon kuin halusin, ilman herätyskelloa, ja myös mennä halutessani päiväunille mihin aikaan päivästä tahansa. Lisäksi kielsin itseäni suunnittelemasta mitään ja ajattelemasta mitään töihin liittyvää. Unta kertyi 11 tuntia.

-     Lauantaina siivoilin ja kiertelin sitten huoneita itsetyytyväisenä. Kaikki oli paikallaan, mikä auttoi omaa sisäistä oloakin. Illalla katsottiin muutama jakso The Big Bang Theoryä, sillä nauru on aina hyväksi.

-     Tänään syötiin pääsiäislounasta pitkän kaavan mukaan perhepiirissä, sen jälkeen lähdettiin miehen kanssa kävelylle. Raitista ilmaa, liikettä jaloissa, sää joka ei ollut liian kylmä eikä kuuma, hiljainen kaupunki, vain kahvilat ja kirkot olivat auki ja molemmista kantautui ääniä kaduille.

Nyt työasiat ovat kaukainen, haalea muisto vain. Ja vielä olisi huominen:

-     Mennään ystäviemme kanssa läheiseen pikkukylään kyläjuhlille ja moikkaamaan erästä toista ystäväämme. Tiedossa siis lisää käveleskelyä ja nauruja.

Tiistaina minun pitäisi olla uudestisyntynyt.

Miksi elää hitaasti?

Otsikon kysymykseen vastatakseni ja samalla blogini näkökulmaa selvittääkseni, lisäsin reunapalkkiin lempisitaattini, Mahatma Gandhin ”There is more to life than increasing its speed” (eli vapaasti käännettynä elämässä on  muutakin kuin sen vauhdin nopeuttaminen) . Nämä sanat sanovat minusta kaiken olennaisen oikeastaan kaikesta, enkä halua viedä huomiota pois niistä analysoimalla niitä sen pidemmälle.  

Miksi elämää pitäisi tosiaan hoputtaa ja mitä kohti?

Rukouksen keidas

Itselleni tutuimman ja läheisimmän kirkon takana, katseilta piilossa, on paikka nimeltä Rukouksen keidas. Pieni aidattu pala puutarhaa, ja sen kauimmaisessa nurkassa Padre Pion patsas. Ihmiset käväisevät siellä messun jälkeen, istahtavat penkille, pysähtyvät hetkeksi patsaan eteen, koskettavat sitä, lukevat sen jalustaan kirjoitetut sanat ”Jumala olkoon lohdutuksesi ja leposi”, ja kävelevät sitten pois, jatkamaan sunnuntaipäiväänsä.

                Tai näin oli. Minun täytyisi nyt muuttaa koko edeltävä kuvaus imperfektiin, sillä patsas on siirretty sisälle kirkkosaliin ja uutuutena sen eteen on ilmestynyt rasia rahalahjoituksia varten. Kiersimme eilen miehen kanssa kirkon taakse, mutta keitaaseen ei enää päässyt, se oli suljetun portin takana, eikä portti auennut, vaikka yritin sitä varovaisesti liikauttaa.

                Patsaan luona voi viivähtää edelleen, mutta kokemuksesta puuttuvat oliivipuu ja pensasaita, ja kukat ja kenkien alla räsähtelevät pikkukivet ja tuuli ja auringonvalo.

Aiheeni

Hidas elämä on (minulle)

-          Työn ja vapaa-ajan tasapainoa

-          Mielenrauhaa

-          Kiireettömyyttä

-          Stressin hallintaa

-          Ajattelemista, pohdiskelua, mietiskelyä

-          Mielen ja kehon tasapainoa

-          Suhdetta luontoon

-          Kävelemistä

-          Teetä

-          Paikallisuuden vaalimista ja globaalistumisen vastustamista

-          Yksityiskohtiin keskittymistä

-          Hetkessä elämistä ja hetkien vaalimista

-          Kohtuullisuutta ja kohtuutta kaikilla elämän alueilla

-          Kaupallisuuden ja pinnallisuuden vastustamista

-          Yhteen asiaan keskittymistä

-          Pyrkimystä lisätä luomista ja vähentää kuluttamista

-          Television ja muiden sähköisten medioiden ja teknologioiden maltillista hyödyntämistä

-          Kriittistä suhdetta omistamiseen ja tavaraan

Näistä ja muista aiheista kirjoittelen täällä.