Julistan

Täten julistan itseni (blogi)lomalle – sopiva hetki, kun töissäkin on enää yksi tunti pitämättä ja olen menossa netittömään paikkaan viikoksi (=rannalle) ja sitten lähdetään Suomeen! Pariin viikkoon en usko kirjoittelevani tänne mitään, vaikka kaikenlaista mielenkiintoista pyörisikin mielessä.
          Lomailussa on tärkeää se, että irroittautuu työstä täysin – niinpä aion seuraavien viikkojen aikana unohtaa sen, että olen opettaja. Pidin aika lailla Auran kesätavoitelistasta. Omani on melko samanlainen. Sen lisäksi, että aion unohtaa olevani opettaja, aion:

-kävellä paljon

-ahmia suomenkielisiä kirjoja

-olla luonnossa ja ulkona

-elää ilman rannekelloa

 Toinen houkutteleva lista oli tämä, kesäpassiviteeteista. Yhden asian voin jo ruksia pois tuolta listalta – päivänokoset tuli otettua ulkona eilen, kun silmät painuivat hyvin spontaanisti ja suunnittelemattomasti kiinni parvekkeella varjossa, pienen tuulenvireen otteessa.

Mutta siis, palataan asiaan, valmistaudun nyt vaihtamaan eksoottisemmat ja vieraammat puut

Tutumpiin!

Keskittyminen ja keskittyminen

Eilisessa EM-pelissa, hetkinä ennen rangaistuspotkuja Englannin maalivahti kertasi iPadillään italialaispelaajien rankkarityylejä. Gigi Buffon puolestaan oli osana joukkuetovereistaan koostunutta rinkiä. Siitä ringistä välittyi kotikatsomoon sellainen voitontahdon ja keskittymisen taso, jonka olen oppinut urheilua seuratessani yhdistämään voittajajoukkueeseen (tyyliin Timo Jutila kauan kauan sitten erätauolla pelissä Venäjää vastaan asenteella me käännetään tämä, ja niin tapahtui).
               Pirlon temppu ja Buffonin torjunta ja lopputulos oli tämä:

 Italiassa Hartin iPadia kommentoitiin (la Repubblicassa) seuraavasti ”ehkä liika tulevaisuus on pahasta”. Ehkä. Ehkä teknologian sijaan kannattaa hakea voimaa joukkuehengestä, ehkä pelityylien analysoimisen sijaan kannattaa katsoa rangaistuspilkulle astelevaa pelaajaa silmiin – siinä hetkessä. Ehkä monia meidän arkipäiväisistä asioista – urheilu mukaanlukien – ei voida ratkaista tietokoneilla, vaan oman mielen sisällä.

Hidas sunnuntai(lounas)

Söimme sunnuntailounasta maalaisravintolassa (italialaisittain agriturismo). Kuvissa ravintola ja tiluksia – ja taivaallinen emännän tekemä mansikkakakku, joka kruunasi pääasiassa tilan omista antimista koostuneen lounaan. Slow foodia parhaimmillaan – kaikki oli tuoretta ja maukasta ja mehukasta ja hyvää.

Palaamme kyseiseen paikkaan varmasti – päärakennusta ympäröi useampi hehtaari peltoja ja metsää, joita saa tutkia, ja joissa saa kierrellä – kun nousee ylemmäs kukkulalle voi kuulemma nähdä Napolinlahdelle asti. Näin kesähelteilla ajatus ei oikein napannut, mutta syksymmällä tai keväällä varmasti!

Oli ihanaa vaihtaa asfaltti hetkeksi tahan:

 

Kirjoitin muistikirjaani lokakuussa, että

”Sokrates, joka sanoo, että kaikilla on velvollisuus ajatella ja olla kykeneväisiä perustelemaan mielipiteitään. Niin, meidän ei saisi olla lampaita, meidän pitää olla ajattelevia ihmisiä.”

Kolmipäiväisen viikonlopun alku

Istuskella terassilla (varjoisalla!) lukemassa lehtiä ilman, että tarvitsee noudattaa minkäänlaista aikataulua.

Pieniä iloja

Viikonloppuna täällä alkoi puhaltaa tuuli Afrikasta, mikä tarkoittaa sitä, että on kuuma. On niin kuuma, että ajatukset ovat tahmeita ja on vaikea saada mitään aikaan. Ei pysty keskittymään.
                Olen kuumuudelle kuitenkin kiitollinen – se on irrottanut minut teknologiasta, ei huvita katsoa televisiota, sillä huoneesta tulee entistä kuumempi, eikä tietokoneellakaan tule oltua minimiä kauempaa, sekin nimittäin kuumenee ja alkaa poltella sormia.
                Kuumuus on pakottanut lepaamaan, olemaan vain. Heiluttelemaan viuhkaa ja katsomaan, missä kulmassa valo osuu appelsiinipuuhun, seuraamaan perhosten lentoa ja kuuntelemaan lintuja. Kun on kuuma, arvostaa pieniä asioita: kylmää lasillista vettä, kivilattiaa paljaiden varpaiden alla, ja sitä hetkeä kun puiden latvat alkavat heilua, ja tietää, että pian tuulen henkäys osuu itseen, ja sitten se osuu.
                Ihania ovat myös ne iltahetket, kun aurinko painuu alemmas, ja värittää kukkulat milloin oranssiksi, milloin vaaleanpunaisiksi, lopulta sinisiksi. Varjot pitenevät, värit syvenevät ja omaan käsivarteen voi koskettaa ilman, että käsi tarttuu ihoon kiinni. Illan hämärässä kesäinen luonto näyttää salaperäiseltä.

                                                Kukkulat ja silmilla nahtava kuumuus

                                             Illan helpotus

Follow-up

Kirjoitin huhtikuussa siitä, että Ikeasiirtää osan tuotannostaan Aasiasta Italiaan. Uudesta tehtaasta, joka sijaitsee Pohjois-Italiassa, pienessä 1100 ihmisen kylässä, oli juttu viikonlopun D-lehdessä (lähinnä naisille suunnattu la Repubblican lauantailiite).

Otsikko Il sogno nel cassetto tarkoittaa ”unelma laatikossa” (sanonta, jota käytetään usein unelmista puhuttaessa), ja se valittiin luultavasti siksi, etta uuden tehtaan työntekijät alkavat tehdä kaikista mahdollisista huonekaluista juuri laatikostoja ja Ikean tulo kaupunkiin on heille unelman toteutuminen, silla aluetta on usean vuoden ajan vaivannut tekstiiliteollisuuden alasajo ja sitä seurannut työttömyys, ja monet perheet ovat joutuneet porskuttamaan eteenpäin hyvin pienillä tuloilla. Tällä hetkellä 68 ihmistä on saanut työpaikan, mutta kun tuotanto pääsee todella vauhtiin, luvun arvioidaan nousevan jopa 600. Tyollisyyden lisaantymisesta aiheutuva positiivinen vareily on alkanut ulottua jo kylan muuhun elamaan. Esimerkiksi kylän kahviossa tarjoillaan jo päivittäin 5-6 lounasannosta enemmän kuin ennen!