Liikevoitto.Nyt.

Katselin televisiota aamupalalla. Eräässä ohjelmassa oli erään nimettömäksi jääneen yrityksen johtokuntaan kuuluva mies (tai peräti omistaja, en ole varma), joka on luvannut maksaa matalapalkkaisimpien työntekijöidensä IMU-veron, josta täällä on kiistelty viimeiset kuukaudet. Tämä tulee maksamaan hänelle 60 000-70 000 euroa, eikä hän kuulemma odota saavansa rahaa takaisin ”muuten kuin hymyinä”. Hänen vieressään istuva sosiologi kutsui elettä ”onnelliseksi saarekkeeksi” maailmassa, jossa katsotaan vain ja ainoastaan liikevoittoa nyt, ei tulevaisuuteen eikä ihmisiin, työntekijöihin.

Täyte

Tämä päivä on tuntunut täytepäivältä, päivältä, jota ei ole tarkoitettu itsessään arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, vaan lähinnä viemään minua kohti jotain tärkeämpää – jonkinlaista tähtihetkeä, kohokohtaa, joka saa todella innostumaan.
                Miten surullinen ajatus, mietin kun pyörittelin illalla sohvatyynyä pimeässä huoneessa.
                Antaakseni tälle päivälle ja sen hetkille niille kuuluvan arvon, erottaakseni ne arkisesta harmaudesta, tässä muutamia mieleenjääneitä yksityiskohtia – että ne saisivat oman elämänsä ja tilaa edes täällä blogissa:
                -söin aamulla kermalla täytetyn cornetton, jonka ostin eilen illalla suoraan uunipelliltä, ja joka leikattiin halki ja täytettiin silmieni edessä
                -lähetin vanhemmilleni hääpäiväonnittelut (29 vuotta)
                - katsoin aamutuntini jälkeen hetken ikkunasta sadetta, kaikki oli huuruista ja harmaata ja salamoi ja jyrisi ja vesipisarat hyppelivat parvekkeen kaiteella
                -jostain syystä minuun iski pakottava tarve kuunnella netistä Myrskyluodon Maija
                -nukahdin pieneksi hetkeksi lounaan jälkeen, ennen töihin lähtöä
                -astuin lätäkköön ja housujeni lahkeet kastuivat täysin
                -näin Vesuviuksen tavallista lähempää
                -sain pomolta kehuja täsmällisyydestäni, rauhallisuudestani, ja tyylistäni vastailla ihmisten kysymyksiin
                -hedelmäkauppias pakotti maistamaan kirsikkaa, se oli hyvää
                -mies keitti minulle kupin minttuteetä, kun tulin töistä kotiin
                -kukkulat olivat illalla matalien, harmaiden pilvien peittämiä

Pinnalla

Mies käski minut keskipäivän aikoihin television eteen. Siellä pohdittiin, pitäisikö talouskriisin voittamiseksi palata maan pariin. Keskustelijoiden joukossa oli mm. nuoria maanviljelijöitä. Voisiko maanviljely tarjota useammalla nuorelle töitä ja tulevaisuutta? – suuri kysymys maassa, jossa nuorisotyöttömyys on erittäin korkeaa. Yksi vieraista tuli sisään sloganilla ”Menestykseni salaisuus? Maanviljely!”. Maanviljely ei ole samanlaista kuin 50 vuotta sitten, hän alleviivasi, nykyään puhutaan maatalousyrittäjistä. Tyttöystävistäkään ei tuolla tittelillä ole pulaa, kuulemma. ”Maanviljely tuottaa ruokaa, turismia ja kestävää kehitystä”, ja näinhän se parhaimmillaan on.

           Nuoren maanviljelijän – tai maatalousyrittäjän – kuvaamaa maanviljelyä verrattiin teollisempaan maanviljelyyn (itsestäänselvin tuloksin). Eräs milanolainen nainen sanoi, että ainoa este sille, että työllistäisimme ja tukisimme paikallisia tuottajia ja pientiloja, ja söisimme terveellisempää ruokaa on laiskuus. Hän itse ostaa vihannekset ja kumppanit isoissa erissä, ja ne toimitetaan hänelle kotiin, ja hän antoi ymmärtää, että jos tuo onnistuu Milanon kaltaisessa suurkaupungissa, sen pitäisi onnistua melkein missä vain.    
               Kaikenlaista muutakin mielenkiintoista ohjelmassa sanottiin ja puhuttiin, mutten ehtinyt seurata, sillä minun piti valmistautua töihin lähtöön. Töiden takia meni sivu suun myös naapurikaupungissa iltapäivällä järjestetty tapahtuma – Slow Food markkinat. Blogiteemani olivat siis tapetilla ja näkyvillä useammassa paikassa.

            

Testiä

Tein kokeeksi kyselyn – en kovin loppuun asti ajateltua ja harkittua :-D - lähinnä jonkinlaisena testinä blogitaitojeni karttumisesta. Kysymys liittyy tällä hetkellä lukemaani kirjaan, josta täällä mainitsin viime viikolla.

Appelsiinit

Hitauden toteuttaminen ja sen valitseminen nopeuden sijaan  näkyy pienissä asioissa – niin kuin vaikka appelsiineissa. Ostin tänään niitä kaksi. Otin ne esiin, kun olin syönyt, halkaisin ne ja puristin niistä mehut. Juoksutin mehun vielä siivilän läpi (en pidä hedelmälihasta!) ja – tadaa! – minulla oli tuorettakin tuoreempaa tuoremehua. Maistui hyvältä!

            Mehutölkin ostaminen olisi säästänyt hiukan aikaa, mutta toisaalta nopeus olisi syönyt vitamiineja ja hitaus toi mukanaan tiettyä rituaalinomaisuutta, josta pidän, ja jossa on jotain rentouttavaa.

 

Mini

Katsoin dokumentin pienen pienistä taloista. Mielenkiintoisia arkkitehtehtuurillisia ratkaisuja ja kodikkaita nurkkauksia!

                 Pienesti asumisen takana oli erilaisia syitä – suurkaupunkien väestöntiheys ja asuntokoot, tonttien kalliit hinnat, vaikea (henkilökohtainen) taloudellinen tilanne, halu vähentää asumiskustannuksia ja pienentää lainoja, ja elää vaatimattomammin ja tietoisemmin, siten että kaikilla tavaroilla on oma paikka, ja tavaroita on omiin tarpeisiin, ei liikaa eikä liian vähän.

                Olisi ollut mielenkiintoista nähdä ”normaalia” pienemmissä tiloissa asuvia perheitä, dokumentissa kaikki taisivat olla yksineläjiä tai lapsettomia pariskuntia. Joka tapauksessa dokumentti esitteli luovia ratkaisuja, vastavirtaan uimista ja erilaisia tapoja määritellä uudelleen elämiseen tarvittava tila.


Kuva 

6-2

En nähnyt jääkiekon Suomi-Venäjä välieräottelua lauantaina loppuun asti. Minun piti lähteä töihin 6-1 tilanteessa. Kyllä, tiesin, ettei peliä varmaankaan oltu saatu käännettyä, mutta olin silti utelias tietämään lopputuloksen.

                Ja sitten tapahtui jotain outoa.
                En tiedä miksi, mutta päätin tarkastaa tuloksen Iltalehden sivuilta. Etusivun otsikot antoivat heti vahvistuksen sille, että takkiin oli tullut ja pahasti.
                Mutta se lopputulos? Pääuutisen alla oli monta linkkiä, jotka veivät eri henkilöiden haastatteluihin ja kommentteihin. ”Oltais hävitty Malkinillekin 3-2”, Malkinilta tyly kommentti Suomesta, Leijonat ylistivät Malkinia: ”Pelimies”, Tami Canal +:lle: Rämö maaliin!, Leijonapakki: Olivat saatanan kovia maalipaikoissa, Venäjä ja Suomi tiukassa välierässä – katso kuvat!, Näin leijonapelurit kommentoivat tuomarilinjaa.
                Oli jopa pistetty pystyyn kysely siitä, onko Malkin maailman paras jääkiekkoiija, mutta mikä se lopputulos oli? Aloin vääntelehtiä tuolissa, alkoi ahdistaa. Mihin minun pitää mennä, mistä onnistun kaivamaan tiedon? Silmät juoksivat pitkin otsikoita, ja lopulta – ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen: ”Kun häviää 6-2, ei viitsisi valittaa tuomareista, mutta olivat he aika huonoja”.
                Huh!
                Esimerkki nopean ja sirpaleisen tiedon aikakaudestamme. Siinä missä ennen pelin jälkeisistä kommenteista kerättiin kenties pidempi ja harkitumpi juttu, tuntuu että niitä lähetetään nykyään bittiavaruuteen sitä mukaa, kun ihmiset niitä lausuvat. Ja niinpä muodostaakseen kuvan yhdestä tapahtumasta, pitää lukea 20 pikkujuttua, ja sittenkin jossain vaiheessa väistämättä menee sekaisin – olenko jo lukenut tämän, ja hei, tämä juttu vie kolmeen uuteen juttuun!
                Aaaaa!

(Tai ehka mun ei pitaisi etsia tietoa Iltalehden sivuilta?)

Merkit

Ostin torstaina kouluvuoden loppumisen kunniaksi Martin Lindstromin teoksen Brandwashed, jonka teemana on mainonta ja sen hyväkseen käyttämät keinot ja temput.

Mielenkiintoinen aihe, sillä jokainen meistä on luonnollisesti kysyttäessä immuuni mainonnalle, emme varsinaisesti anna sen vaikuttaa itseemme, emme kiinnitä siihen huomiota, emmekä me käytä merkkituotteita, paitsi että ostamme jostain syystä aina samaa hammastahnaa ja talouspaperia ja sitä tiettyä jugurttia ja meillä on meidän oma ripsiväri/partavaahto/hoitoaine/mikä nyt vain, ja niin, johonkin tuo päätös aina perustetaan. Kirja on jo nyt (vasta ensimmäiset kaksi lukua luettuna) saanut mieleni kuhisemaan kaikenlaisia kysymyksiä. Saatan hyvinkin palata joihinkin niistä täällä.

Oppitunti oppilaalta

Oppilas, tyttö 7v: ”Mun pitäisi olla surullinen, mutta mä olen onnellinen.”

Minä: ”Miksi olet surullinen?”

7v: ”No kun isä sanoi, että mun pitää mennä täältä lääkäriin.”

Minä: ”No miksi olet onnellinen?”

7v: ”No, mut valtas mulle tyypillinen hyvä tuuli.”